Ruokaketju on merkittävä kasvihuonekaasupäästöjen lähde, vastaten noin 25 % maailmanlaajuisista päästöistä. Näistä valtaosa syntyy niin sanottuina Scope 3 -päästöinä: 80–90 % syntyy alkutuotannossa, erityisesti peltoviljelyn prosesseissa. Tehokkain tapa vähentää ruokaketjun päästöjä on parantaa viljelyn resurssitehokkuutta.
Ilmapiiri yrityksien vapaaehtoisiin ilmastotavoitteisiin on muuttumassa. Osa yrityksistä on alkanut vetäytyä aiemmin asettamistaan ilmastotavoitteista ja toimitusketjuissa keskitytään ja säästetään. Muutokset kertovat tarpeesta fokusoida keskittyä toimenpiteisiin, joilla on mahdollisimman suora hyöty ja todistettavissa oleva vaikutus.
Ilmastotoimien vaikuttavuus on noussut keskiöön – investoinneilta odotetaan konkreettisia hyötyjä. McKinseyn Marginal Abatement Cost Curve (MACC) -mallin mukaan on tehokkainta ja parasta ilmastotyötä vaikuttaa ensin toimenpiteillä, joiden kustannukset ovat vähäisiä tai jopa marginaalikustannukseltaan negatiivisia. Digitaaliset viljelymenetelmät ja dataan perustuva viljely, kuten täsmäviljely ja lohkokohtainen ravinteiden hallinta, ovat keinoja, jotka tyypillisesti maksavat itsensä takaisin lisääntyvinä satoina.
Teknologioiden yleistymiseen voidaan vaikuttaa vapaaehtoisilla standardeilla, jotka ohjaavat ja kannustavat uusimman teknologian hyödyntämiseen. Suuret kansainväliset yritykset, kuten Nestlé ja PepsiCo, ovat ottaneet käyttöön omat kestävän viljelyn standardinsa, ja Suomessa esimerkiksi Berner on kehittänyt Hyvän Maan Viljely -ohjelman, joka kannustaa resurssitehokkaaseen viljelyyn.
Berner käyttää Mtech Supply Chain Integratoria datan siirtoon sopimustiloilta Bernerille. Ratkaisu siirtää vain rajatusti dataa Bernerille, ja vain viljelijän luvalla. Siten esimerkiksi markkinatietoon liittyvää dataa, vaikkapa käytettyjen kasvinsuojeluaineiden merkkiä, ei toimiteta Bernerille.
Vaikka osa yrityksistä vetäytyy ilmastotavoitteistaan, maatalouden digitalisaatio tarjoaa tehokkaimmat keinot vähentää ruokaketjun scope 3 -päästöjä. Investoinnit esimerkiksi tarkempaan viljelysuunnitteluun ja typenkäytön optimointiin eivät ainoastaan vähennä päästöjä, vaan voivat myös parantaa tuottavuutta ja kannattavuutta ruokaketjun alkupäässä. Mitä tiukemmat kustannustehokkuus- vaatimukset ruokaketjun ympäristöinvestoinneille asetetaan, sitä perustellumpaa on kehittää uudenlaista kumppanuutta viljelijöiden ja ruokateollisuuden välille, ja nopeuttaa teknologian käyttöönottoa alkutuotannossa. Teknologinen muutos ei ole vain alkutuotannon yrittäjien asia, vaan koko ruokaketjun yhteinen tavoite.